Johtaja

Taiteellinen johtaja

Ilona Korhonen on kansanmusiikille sisuksiaan myöten antautunut monipuolinen muusikko, joka työskentelee kaikenlaisen, lähinnä lauletun musiikin parissa.

Hänelle ovat tuttuja monenlaiset muusikon työt: säveltäjän, yhtyemuusikon, tuottajan, laulajan, opettajan, tutkijan ja asiantuntijan tehtävät.

Ennen kansanmusiikin pariin täysin hakeutumistaan Ilona Korhonen opiskeli Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla yläkoulun ja lukion musiikinopettajaksi sekä suoritti runsaasti kuoronjohdon ja pedagogiikan opintoja. Vuonna 1997 hänet valittiin kansanmusiikin osaston opiskelijaksi ja musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2003.
Hänen kesällä 2012 kiittäen hyväksytyllä arvosanalla valmistunut taiteellinen tohtorin tutkintonsa käsitteli inkeriläistä runolaulua, pääasiassa soolorunolaulua. Tutkinnon muusana ja keskushenkilönä oli inkeriläisistä runolaulajista kuuluisin, Larin Paraske (1834-1904). Tutkinnon otsikko, Tulin kuin tulikipuna – Larin Parasken runolauluopissa, kuvasi hyvin Korhosen matkaa runolaulun ytimeen, Parasken runolaulajuuden opastamana. Runolaulu onkin Korhosen vahvinta osaamisaluetta. Tohtorin tutkintoonsa kuuluva kirjallinen osuus oli kolmiosainen, joista tärkein oli Korhosen omista, uusista kalevalamittaisista runoista koostuva runokirja, Kulje mulle yön valona.

Toinen Ilona Korhosen paljon tutkima aihe on polyfonia ja kuorolaulu kaikissa muodoissaan. Osana tohtorin tutkintoaan hän sävelsi ja esitti oman enseblensä kanssa tunninmittaisen, inkeriläistä polyfoniaa lähtökohtanaan käyttävän naiskuoroteoksen Tarkka pää, tania mieli. Tälle suurelle työlle pohjaa antoi monipuolinen kuoromusiikin tuntemus pitkän kuorolauluharrastuksen sekä kuoronjohtajan ja kuorosäveltäjän töiden pohjalta. Korhonen toimi 13 vuotta Vantaan kamarikuoron taiteellisena johtajana ja tänä aikana hän paitsi sävelsi paljon musiikkia perinteiselle kamarikuoromuodolle, myös solmi tärkeitä kontakteja kuoroväkeen. Hänen kontaktinsa kaikenlaisen lauletun musiikin esittäjiin genrestä riippumatta ovat luoneet paljon yhteistyöhankkeita sekä kannustaneet laulajia Korhosen sävellysten tilaamiseen.

Ilona Korhonen opettaa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla kansanmusiikin teoriaa, tarkemmin transkriptiota. Tähän osa-alueeseen hän on perehtynyt pitkään; jo vuonna 2003 alkanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran runolaulun tutkimus- ja nuotintamishanke, jossa Korhonen nuotinsi kaikki äänitearkiston ns. A-nauhojen runolauluäänitteet, on kouluttanut häntä perehtymään analyyttisesti kansanmusiikin nuotintamiseen sekä nuotinkirjoitukseen tietokoneavusteisesti. Hän on pyrkinyt aktiivisesti kehittämään paitsi yleisiä transkriptiokäytänteitä, myös maamme kansanmusiikin nuotitamiskulttuuria. Tässä työssä myös suhteet kansanmusiikin ja folkloristiikan tutkijoihin ovat muodostuneet tärkeiksi ja läheisiksi.

Lokakuussa 2012 Ilona Korhoselle myönnettiin Suomen kalevalaisten naisten vuotuinen, taitavalle sanankäyttäjälle jaettava Larin Paraske -palkinto.

Tällä hetkellä Korhonen työskentelee freelancemuusikkona, pääasiassa solistina, kuorojen parissa sekä omien naiskuorosävellystensä ja omille yhtyeillensä säveltämänsä singer-songwriter -materiaalin parissa. Lisäksi hän keikkailee paitsi Suomessa, myös eri puolilla Eurooppaa, tällä hetkellä eniten soolorunolaulajan roolissa.

Vuoden 2022 alusta Ilona Korhonen nauttii valtion viisivuotista taiteilijaprofessuuriapurahaa ja saa käyttää taiteilijaprofessorin arvonimeä.

(Lähde: http://www.handu.fi/ilonakorhonen )